Kartta - Kangaba

Kangaba
Kangaba on Minidianin maalaiskunnan ja Kangaban piirin hallinnollinen keskus Koulikoron alueella Malissa. Se sijaitsee Nigerjoen varrella 95 kilometriä Bamakosta lounaaseen. Kangaban kautta kulkee Bamakon ja Guinean rajan välinen maantie RN26.

Mandinkojen asuttama Kangaba kuului keskiaikaiseen Malin valtakuntaan, jossa se toimi kultakaupan välittäjänä. 1200-luvun alussa sen valtasi Kaniagan hallitsija Sumanguru, joka perimätiedon mukaan murhasi paikallisen hallitsijasuvun jäsenet rampaa Sundiata Keïtaa lukuun ottamatta. Vuonna 1235 Sundiata voitti Sumangurun Kirinan taistelussa, minkä seurauksena muinaisen Ghanan alue liitettiin Maliin. Myöhemmin Sundiata siirsi valtakunnan pääkaupungin Kangabasta Nigerin sivujoen Sankaranin suuhun perustettuun Nianiin.

Kangaban keskustassa sijaitsee mandelaisten kansojen pyöreä savitiilinen pyhättö kamabulon, joka on perimätiedon mukaan rakennettu jo Sundiatan aikana 1200-luvulla. Samankaltaisia pyhättöjä on ollut muitakin, mutta ne eivät ole säilyneet. Kylän itäpuolella sijaitsevassa Kouroukanfougassa pidettiin Sundiatan kruunajaiset Sumangurusta saadun voiton jälkeen. .

 
Kartta - Kangaba
Kartta
Google Earth - Kartta - Kangaba
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Kangaba
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Kangaba
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Kangaba
OpenStreetMap
Kartta - Kangaba - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Kangaba - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Kangaba - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Kangaba - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Kangaba - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Kangaba - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Kangaba - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Kangaba - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Kangaba - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Kangaba - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Mali
Malin lippu
Malin tasavalta eli Mali on sisämaavaltio Länsi-Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat pohjoisessa Algeria, idässä Niger, etelässä Burkina Faso ja Norsunluurannikko, lounaassa Guinea sekä lännessä Senegal ja Mauritania.

Siirtomaa-aikoina nykyisen Malin alueesta käytettiin nimeä Ranskan Sudan. Mali on nimetty muinaisen Malin kuningaskunnan mukaan. Mali on Afrikan unionin jäsenmaa ja pinta-alaltaan Afrikan kahdeksanneksi ja maailman 23. suurin valtio. Maa itsenäistyi useimpien muiden afrikkalaisten siirtomaiden tavoin 1960-luvulla (vuonna 1960).
Valuutta / Kieli  
ISO Kieli
BM Bambaran kieli (Bambara language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Algeria 
  •  Burkina Faso 
  •  Guinea 
  •  Mauritania 
  •  Niger 
  •  Norsunluurannikko 
  •  Senegal